Koirakoululainen

Eilen alkoi Papun perustottelevaisuuskurssi Tiina Liljan vetämänä Leppävaarassa. Mentiin Papun kanssa kentälle, jossa olikin jo kokeneempina konkareina valkoinen paimenkoira sekä noutaja ja alokkaana Papun lisäksi aivan hurmaavan suloinen beaglenpentu :) Papu piti huolen, että saa taatusti kaikkien huomion, joten sisääntulo suoritettiin täyttä kurkkua huutaen! Beaglepolo taisi pelästyä pikkumonsteria pahemman kerran ja menikin hetki, että tämä tokeni järkytyksestä. Hetken aikaa Papu oli aivan täpinöissään, mutta lähdimme kiertämään kenttää ja pujottelemaan koirien ohi reippaassa kävelyvauhdissa. Pian Papu sitten rentoutuikin ja ohitukset alkoivat sujumaan niin mallikkaasti, että opettaja kehoitti jo ajoittamaan palkkaamisen ainoastaan siihen hetkeen kun Papu on aivan rinnalla. Enää ei siis riitä, että kuljetaan nätisti remmi löysällä hieman taluttajan edellä tai perässä! Sitten harjoiteltiin istumista, joka Papulta sujuukin hienosti, sekä maahanmenoa, joka ei sujunut ollenkaan. Kuka nyt märällä asfaltilla huvikseen pötköttelisi? ;) Käsittelyt ja tutkimusharjoitukset sujuivat hyvin niin tutun- kuin vieraankin ihmisen tekeminä, Papu on kuulemma harvinaisen hyväkäytöksinen eikä hypi niin paljon ihmisiä vasten, kuin ranskikset yleensä? Mun mielestäni neiti vieläkin hyppii ja höseltää vähän liikaa kohtaamistilanteissa, mutta parempaan päin ollaan toki menossa harjoittelun kautta :D Lopuksi vielä leikittiin "bussipysäkkiä", jossa pikkuhiljaa kaikki koirat vietiin niin lähelle toisiaan kuin mahdollista koiran pysyessä rentona. Nyt saatiin jo beaglekaveriltakin iloista hännänheilutusta tervehdykseksi, ehkä ensi kerralla onnistutaan olemaan pelottelematta uusia kavereita :)

Tänään napsaistiin muutama kuva pöydällä seisoskelusta, Papu malttaa jo poseerata aika pitkiäkin aikoja vaikkeivät tassut vielä ihan pysy "muodostelmassa" :)

(Huomatkaa upouusi "ison tytön" panta! :))

Kasvua

Kun meille maaliskuussa kotiutui n. 2-kiloinen pikku Papu, (josta isäntä totesikin, että "eihän tuo mikään Papu ole, ennemminkin 'Herne' !") mahtui pikkuprinsessa vielä Råttansa kanssa pieneen pahvilaatikkoon, ja tilaakin oli reippaasti :)

Keväämmällä n. kuusikiloisella (nyt jo miehenkin mielestä) Papusella alkoi mökki käymään "hieman" ahtaaksi . Silti sinne oli sitkeästi sullouduttava, vaikka muitakin mukavia nukkumapaikkoja on tarjolla :D

Tänään Papu sitten vihdoin sai upouuden kevythäkin, joka toimii kotona Papun omana pesänä ja turvapaikkana, ja on siten semmoinen myös reissun päällä tulevaisuudessa :)

Ikävä uutinen...

Rontti on poissa. Sunnuntaina aamusella tapahtui jotain kamalaa ja täysin ennalta-arvaamatonta. Rontti hyppäsi tyttömme Nooran kasvoihin täysin varoituksetta ja sekunnissa koko maailma heitti kuperkeikkaa. Rontti on ollut meillä aivan pennusta asti, itseasiassa Rontin emo oli tuttavan koira, joka yllättäen pyöräytti maailmaan kaksi pentua. Nämä tulivat jo pariviikkoisina emänsä kanssa minun hoiviini, omistajan ollessa estynyt pentuja hoitamasta. Tästä "palkkiona" sain pitää Rontin itselläni. Rontti oli Elämäni Koira, aina hyvätapainen ja kiltti, joskin melko touhukas ja energinen pakkaus. Rontti ei koskaan osoittanut mitään merkkejä aggressiivisuudesta, ja oli jopa koirien välisissä eripuratilanteissa itse oikeudenmukaisuus. Jokainen, joka koiran tunsi, ei ole meinannut uskoa tapahtunutta. Periaatteeni on, että koirat saavat varoittaa ja ilmoittaa epämieluisista tilanteista, mutta suoranainen ihmisen päällekäyminen on ehdottomasti kiellettyä ja koiran viimeinen teko. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin siis pistämään käytäntöön tämän periaatteeni.

Noora voi kuitenkin hyvin tilanteeseen nähden. Nenästä poskelle on 12 tikkiä, nenän alla yksi-, etuhammas jouduttiin poistamaan (onneksi maito-sellainen) ja suuhun tuli myös kymmenkunta tikkiä. Samoin kämmenselässä on pari tikkiä - Noora oli ilmeisesti ehtinyt kohottamaan kättä eteen sen verran, että kulmahammas osui siihen. Noora on ollut todella reipas ja urhea ja kestänyt hyvin kaikki lääkärien hoitotoimenpiteet.

Lähetin Rontin patologille, josko sieltä voisi löytyä jotain mahdollisia selityksiä tälle "salamalle kirkkaalta taivaalta".

R.I.P. Rontti 3.5.2004-29.5.2011

Kun tulimme sairaalasta, Noora pelkäsi Papuakin aivan kuollakseen. Seuraavana päivänä kuitenkin jo leikki sujui ja Noora uskalsi jopa torkahtaa Papun kanssa samalle sohvalle. Uskonpa, että Papun ansiosta tyttö välttyy suuremmilta traumoilta ja koirakammolta tulevaisuudessa <3

Papuun Rontin lähtö vaikutti suuresti. Päivisin Papu on oma leikkisä itsensä, tosin nykyisin kuuntelee ja seuraa ihmisiä paremmin, ennen viipotteli enimmäkseen Rontin perässä. Yöt ovatkin ihan oma lukunsa, kun sammutan lukuvaloni ja olen aikeissa kääntää kylkeä, Papu ampaisee pystyyn ja käy haukkumassa joka nurkan talossa. Olenkin joutunut pitämään nyt Papua meidän kanssa makkarissa ettei koko talo herää. Ei auta, vaikka lenkitetään ja leikitetään ja juoksennellaan pitkin pihaa niin, että luulisi toisen olevan väsynyt. Toistaiseksi ollaan vaan koetettu olla huomioimatta näitä yöllisiä hepuleita ja toivotaan, että menee pian ohi.

Lisäksi tämä vaikuttaa elämäämme siten, että taitaa olla aika etsiä Papulle sopivia koirakavereita tuttavapiiristä ja pistää toteen myös suunnitelma Ronjan ja Papun pentutottis-kurssista.

(Muokkausta: Rontin ruumiinavauksessa selvisi, että koiralla oli ollut laajentunut ja "pallomainen sydän", endokardioosi ja vaikeita rytmihäiriöitä. Näiden aiheuttamat levottomat yöunet ja pitkäaikainen kivun kanssa eläminen varmasti vaativat veronsa Rontin kärsivällisyydestä. Rontti kun ei kipua mitenkään näyttänyt, ainoastaan muuttui jääräpäisemmäksi ja "korvattomaksi", minkä itse pistin vanhuuden piikkiin.)